Vesa Salmi — Asfalttigolgata
Stadilaisia kupletteja Kontulasta (ja vähän muualtakin ...)

Asfalttigolgata on kulttuurin moniottelijan Vesa Salmen esikoislevy. Levyn  lauluissa hän kertoo  tarinoita  ja piirtää kuvia mm. kuppiloiden kulkijoista ja narkkari Repestä terävästi ja oivaltavasti poikkeuksellisen persoonallisella otteella.
Vesa Salmi on kaupunkilaishörhöjen ja haihattelevien taideopiskelijoiden ikioma Jaakko Teppo,  joka on  viettänyt myöhäislapsuutensa ja nuoruutensa Helsingin Kontulassa. Hän kutsuu tuotantoaan joskus underground-kantriksi  ja  joskus urbaaniksi kansanmusiikiksi.
Vesa Salmi on viime vuosina keikkaillut pääasiassa Helsingissä, Hämeenlinnassa ja Tampereella. Etenkin Hämeenlinnassa ja Tampereella on syntynyt veljellinen ja sisarellinen yhteys paikallisiin muusikoihin sekä laulaja-lauluntekijöihin. Lisäksi hän näyttelee ja toimii muusikkona / säveltäjänä Helsinkiläisessä Teatteri
Kultsassa. ( www.teatterikultsa.i). Vuoden 2007 syksyllä hän teki lauluja Teatteri Kultsan Päämäärä -laulunäytelmään. Kyseessä on Väinö Linnan samannimisen esikoisromaanin ensimmäinen näyttämösovitus.
Asfalttigolgata on  tallennettu hämeenlinnalaisten  irkkufolkmuusikkojen kanssa livenä. Tuotannosta vastaa pitkälti mm. AP Sarjannon kanssa yhteistyötä tehnyt Lasse Suurkari Ants in the Pants -duosta. Levyn alaäänet  tosin  löytyivät keskeltä Helsinkiä, Kruunuhaasta: basisti Jukka Jylli on mm. aikanaan Kingston Wall -yhtyeessä soittanut pitkän linjan ammattilainen.
------

"Vesa Salmi kakistaa eikä hyssyttele

Vesa Salmen debyytti on vuoden positiivisimpia yllätyksiä. Urbaani 2000-luvun jaakkoteppo piirtää oivallisia kuvia hyvinvointiyhteiskunnan nurjista puolista, mutta ei sorru saarnaamiseen tai unohda huumoria.
Pääasiassa kitaran säestyksellä kulkevat modernit kupletit inhimillistävät postiluukusta kurkistelevan vainoharhaisen narkkari-Repen ja muiden korkin hukanneiden päivittäisiä ongelmia hauskalla otteella, joka säilyttää kuitenkin tahdikkuutensa.
Rakkauslaulussa nainen rakastaa miestä kuin ”sarjakuvassa sitä sikaa”. Eikä vaimon sukukaan jää kakkoseksi: ”tottakai mä olen niille huono ihminen, kun ne on kaikki lestadiolaisia itse.”
Albumin voima on tasaisessa, vaan ei tasapaksussa materiaalissa. Lukuisista helmistä on nostettava esiin Pyhä mies, jossa muusikko saa kimppuunsa epätoivoisia ja humalaisia naisia. Pidemmälle ei kuitenkaan mennä: ”enhän minä voi, minä olen pyhä mies, minä vaikeita kirjoja luen.”

Tasaisuuden lisäksi korvaa miellyttää artistin ymmärrys tulkintaa kohtaan. Salmi ei ole mikään Sinatra, mutta siitäkin huolimatta – tai ehkä juuri siksi – laulujen elävyys kumpuaa siitä nurkasta mistä katsotaan ja miten tekstirivejä lauletaan. Kun juopot makaavat ensisuojassa, he kuulostavat oikeasti humalaisilta.
Vakavimmillaan ja kauneimmillaan Salmi on levyn kahdessa pianoballadissa. Lentäviä esineitä vie takaisin syyskuun 11. päivän tapahtumiin tavalla, johon kukaan jenkkimuusikko ei ole tähän asti pystynyt. Raamattua mukaileva ”näin raskailla esineillä meitä älä heitä” -rivi naurattaa ja saa palan kurkkuun yhtä aikaa. Siihen ei radion soittolistojen laulut pysty."

Heikki Väliniemi   Hervannan Sanomat